Sukeltamaan Filippiineille Malapascualle helmikuussa 2012.
TÄYNNÄ!
Malapascua Island
Nimi Malapascua tarkoittaa "pahaa joulua" cebuanon kielellä. Tarina kertoo, että saari sai nimensä sinne 1500-luvulla rantautuneilta espanjalaisilta eräänä myrskyävänä joulupäivänä. Keskustelua on herättänyt koska vaikka "mal" ehdottomasti tarkoittaa "huonoa", pasco tarkoittaa joulua paikallisella cebuano kielellä, mutta pascua espanjaksi tarkoittaa pääsiäistä. Joten ehkä se olikin myrskyinen pääsiäinen.
Malapascuan sukelluspaikoilla on tarjottavaa kaikille sukeltajille. Sukella mukaan Filippiinien tarkimmin varjeltuun salaisuuteen! Sukelluksilla on mahdollista nähdä Thresher Sharkia, White Tip Reef haita, vasarapäähaita, merihevosia, mantoja, paholaisrauskuja, kauniita koskemattomia korallimuodostelmia, unohtamatta myöskään muck- ja hylkysukelluksia.
Thresher Shark Divers Thresher Shark Divers sijaitsee Bounty Beachilla Malapascua saaren pohjoiskärjessä. Sukelluskeskus on keskellä täydellisen valkoista hiekkarantaa lähellä Cocobana Resortia.
Keskuksen keskeisimpänä toiminta-ajatuksena on, että et koskaan joudu sukeltamaan valtavassa ryhmässä. Yleensä sukeltajaryhmässä on maksimissaan 4 henkilö ja opas pyrkii varmistamaan, että pääset sukeltamaan juuri sillä sukelluskohteella kuin sinä haluat.
Keskuksen henkilökunta pyrkii varmistamaan, että sinulla on elämäsi paras sukellusloma Malapascualla. Sukelluskeskus on aivan rannalla, joten se on myös ihanteellinen paikka rentotutua ja levätä sukellusten välillä. Keskuksen baari ja ravintola ovat auki koko päivän ja yleensä baari onkin sukellusten jälkeen täynnä asiakkaita.
lentokenttäkuljetukset kohteessa ja muut tarvittavat kuljetukset kohteessa sekä avustaminen kentällä
lentokenttäverot
majoitukset ja ateriat kuten kuvattu
sukellukset kuten edellä kuvattu
säiliöt ja painot
Matkan hinta: 2.430 €
Matkan alkuun tai loppuun voi mainiosti yhdistää esimerkiksi Atlantis Resort Dumagueten. Kysy lisää mikäli haluat yhdistää tähän matkaasi myös toisenkin kohteen!
Hintaan ei sisälly:
Henkilökohtaiset sukellusvarusteet
Luonnonpuistomaksu n. 30 €
Filippiinien maastapoistumismaksua ja veroja (n. 1000 PHP, n. 15 €)
Nitrox
Vapaaehtoinen matkavakuutus
HUOM! Lentoyhtiöt pidättävät oikeuden aikataulumuutoksiin. Lentolippuihin sisältyvät lentokenttäverot saattavat muuttua, sillä ne on sidottu valuuttakursseihin ja määräytyvät lippujen kirjoittamishetkellä.
Sukellusluokitusvaatimus: PADI Open Water Diver/CMAS*/vastaava. Kohde sopii erinomaisesti myös OWD-kurssin avovesisukellusten suorittamiseen!
Myös ei sukeltava voi osallistua matkalle!
Tiedustelut ja varaukset sähköpostilla tampere@sukelluskeskus.fi, puhelimitse 045 130 0865 tai alempana tällä sivulla.Matkan vastuullisena matkanjärjestäjänä on Tampereen Sukelluskeskus Oy, joka on rekisteröity Kuluttajaviraston
valmismatkarekisteriin matkanjärjestäjänä rekiströintitunnuksella 750/08/MjMv.
Palveluhinnaston mukainen palvelumaksu 12 € /varaus peritään.